Portugali otti parista karsinnan töyssystä huolimatta kisapaikan lopulta helpohkosti. Alla on myös Kansojen liigan mestaruus viime kesältä. Kongo voitti mannertenvälisessä jatkokarsinnassa Jamaikan 1-0 jatkoajan jälkeen. Se ei kuulu aivan Afrikan kärkimaihin, ja MM-kisoissa jatkopaikka vaatisi pientä venymistä.
Portugali tottunut suosikin asemaan
Portugali voitti melko kevyen karsintalohkonsa saldolla 4-1-1 jättäen taakseen Irlannin, Unkarin ja Armenian. Ainoa tappio tuli Dublinissa Irlantia vastaan vahvasti kenttätapahtumien vastaisesti.
2024 EM-kisoissa Portugali pelasi jatkopeleissä maalittomat tasurit Sloveniaa ja Ranskaa vastaan. Molemmat menivät rankkarikisaan, ja putoaminen puolivälierässä oli iso pettymys. Pelillisesti tekeminen oli turnauksessa etenkin puolustussuuntaan hyvää.
Kansojen liigan pudotuspeleissä Portugali kaatoi Tanskan ja Saksan ennen kuin voitti finaalissa Espanjan rangaistuspotkuilla. Joukkue osoitti olevansa vaarallinen silloinkin, kun se lähtee otteluun altavastaajan asemassa.
Portugali on toki tottunut useimmiten jauhamaan tulosta suosikkina, ja joukkue onkin päävalmentaja Roberto Martinezin johdolla melko monipuolinen. Materiaali on erittäin laadukasta, ja leveyttä löytyy reippaasti.
Portugali valitsi valmistavat harjoitusottelunsa huolellisesti ja haki keväällä Meksikon vieraana 0-0 tasurin ja voitti USA:n Atlantassa 0-2. Alkukesän treenipeleissä se voitti suosikkina Chilen ja Nigerian 2-1 ja päästi näitä vastaan maaliodottamaa yhteensä 0,84 verran.
Portugalin edelliset ottelut (harjoitusottelu)
- 10.6. Portugali – Nigeria 2-1
- 6.6. Portugali – Chile 2-1
- 1.4. USA – Portugali 0-2
Kongon DT niukkamaalisena karsinnassa
Kongo jäi MM-karsintalohkossaan Senegalin taakse mutta selvitti Afrikan jatkokarsinnan. Siinä se voitti Kamerunin 1-0 ja Nigerian rankkarikisassa 1-1 tasapelin jälkeen. Joukkue puolusti myös ratkaisupelissä Jamaikaa vastaan erinomaisesti, joten kisapaikkaa voidaan pitää lopulta ansaittuna.
Vuodenvaihteen Afrikan mestaruuskisoissa Kongo meni lohkosta jatkoon mutta hävisi ensimmäisellä pudotuspelikierroksella Algerialle jatkoajalla 0-1. Tuossakin turnauksessa alakerta oli kurinalainen ja tiivis, mutta hyökkäyspeli oli hampaatonta. Rosterista puuttui tähtipelaaja Yoane Wissa.
Wissan lisäksi MM-kisamiehistössä on muutama muu Valioliigan pelaaja kuten Noah Sadiki, Axel Tuanzebe ja Aaron Wan-Bissaka. Materiaali on kuitenkin lopputurnaukseen hyvin kapeaa, ja päävalmentaja Sebastien Desabre on isoissa otteluissa kokematon.
Kesäkuun harjoituspeleissään Kongo väänsi vahvalla bussitaktiikalla Tanskaa vastaan maalittoman tasurin ja hävisi Chilelle 1-2. Maalipaikkojen luomisen vaikeus oli molemmissa otteluissa ilmeinen.
Kongon DT:n edelliset ottelut
- 9.6. Kongon DT – Chile (harjoitusottelu) 1-2
- 3.6. Tanska – Kongon DT (harjoitusottelu) 0-0
- 1.4. Kongon DT – Jamaika (MM-k) 1-0 aet
Otteluennakkoa
Luvassa on Portugalin hyvin yksipuolista dominointia. Kongo hakee yllätystä oletettavasti viiden puolustajan linjalla, joka tulee vetäytymään syvälle omalle alueelle. Laitapuolustajat Wan-Bissaka ja Arthur Masuaku ovat periaatteessa hyökkäysorientoituneita, mutta kumpikaan tuskin pääsee kovin montaa kertaa vastustajan kenttäpuoliskolle nousemaan.
Portugali on vahva pallonhallintajoukkue, ja sillä on tapana puolustaa melko korkealla linjalla. Vahvempia maita vastaan systeemi on hieman riskialtis, mutta Kongon varsin verkkaisen hyökkäyksen kanssa alakerralle ei pitäisi tulla vauhdin suhteen ongelmia.
Avainpointit
- Portugali piti MM-karsinnan kuudessa ottelussaan vain kaksi nollapeliä. 2024 EM-kisoissa maali pysyi kuitenkin puhtaana kolmesti viidessä vaativammassa ottelussa.
- Kongo teki MM-jatkokarsinnan kolmessa ottelussa jatkoaika mukaan mukien yhteensä kolme maalia Kamerunia, Nigeriaa ja Jamaikaa vastaan.
- Portugali piti tämän vuoden treenipeleissään nollan vieraissa Meksikoa ja USA:a vastaan ja päästi sekä Chileä että Nigeriaa vastaan yhden maalin.
- Kongo harjoitteli Tanskaa vastaan erittäin puolustavalla 5-3-2 muodolla, ja kahdeksalla laukauksella luotu maaliuhka jäi hyvin vähäiseksi.
- Portugalin keskikentän akseli Joao Neves – Vitinha on yksi MM-kisojen vahvimmista kahden suunnan parivaljakoista.
Portugalin nollapelit olivat Kansojen liigassa ja MM-karsinnassa harvassa, mutta toisaalta EM-kisoissa paketti oli todella tiivis ja virheet karsittiin tehokkaasti pois. Alkavassa turnauksessa Martinez turkin lähtee ylimääräisiä riskejä ottamaan, ja avausottelussa on odotettavissa huolellinen suoritus.
Kongon pelitavan vuoksi ottelun maaliodottama jää matalaksi, ja vetovalinnaksi lähtee altavastaajan jääminen ilman tehtyä osumaa. Coolbet tarjoaa Portugalin nollapelin kertoimeksi 1.80.
Täältä löytyy lisää veikkausvihjeitä.